Pelin teema

Paluu Viherkiven pääsivulle

Viherkiven alkuperäiset asukkaat polveutuvat muinoin Pohjois-Boreasta muuttaneesta heimosta, jonka vaellusinnon syitä ei juurikaan tunneta. Saari oli pitkään hyvin eristyksissä, ja kauppalaivat kävivät vain harvoin. Sittemmin solonialaiset tulivat ja valloittivat; saarelaisten talikoista ja nyrkeistä ei ollut vastusta sotaisalle kansalle. Moni saarelainen antoi silti henkensä taistellessaan kansansa vapauden puolesta. Solonialaiset perustivat kauppareitin saaren ohi, ja nyt Solonian kuningas on lähettänyt sinne joukon rakentamaan majakkaa, tietysti paikallisella työvoimalla.

Viherkiven kyläläiset ovat maanviljelijöitä, kalastajia ja käsityöläisiä. Heidän uskontonsa liittyy läheisesti luontoon ja sen henkiin ja heidän elämänsä on käytännöllistä ja maanläheistä. Solonialaiset valloittajat sitävastoin ovat sotureita; heidän uskontonsa on pappien ja hallitsijan säätelemä ja heidän mielenkiintonsa kohdistuu taisteluun, säätyyn, kunniakoodiin ja hierarkiaan. Näitä kahta kansaa yhdistävät ihmisten tunteet ja intohimot ja yhteinen koti, jossa molemmat ovat riippuvaisia toisistaan.

Lapsia ei ole juurikaan syntynyt sitten valloittajien saapumisen. On kuin naisten kohdut olisivat kasvaneet kiinni siinä missä heidän mielensäkin sulkeutuessaan vereltä ja tulelta joka vei heidän miehensä, veljensä ja ystävänsä. Nyt, kevään koittaessa ja uuden kasvun alkaessa, on ilmennyt merkkejä muunkinlaisesta kasvusta. Ehkä olisi viimein aika haudata vanhat kaunat?

Vuoden suurin juhla, keväinen Melkorin palvelus, lähestyy. Tämä juhla on yhteinen sekä valloittajille että paikallisille, tosin eri syistä ja eri uskonnon vuoksi. Osa saarelaisista odottaa juhlan puhdistavan ilmaa, osa uskoo sen tapahtuvan vasta kun sotilaat jättävät saaren. Juhlan aattona yksi sotilaista löydetään murhattuna rantakivikosta, pessimistit odottavat sotilaiden tahraavan koko saaren vereen, optimistit uskovat sen jäävän majakan valmistujaisiin; täytyyhän se jonkun rakentaa.

Viherkiven saari elää muutostiloja. Jo kymmenisen vuotta ovat valloittajat olleet läsnä, jos eivat ruumiissa niin ainakin hengessä. Vuosien takainen murhenäytelmä ei ole unohtunut, ja kansa on pajun lailla nousemassa taipuneesta tilastaan nyt kun ensimmäinen askel on otettu. Toisille tämä muutos tarkoittaa vapautta ja itsenäisyyttä, toisille mahdollisuutta hyötyä Solonian mahdista ja vauraudesta.

Kevään viimeisen päivän aamuna juhlaan kutsuttu väki kokoontuu maistraatin mäelle...